Kirjoitan blogia yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Omalla sivullani julkaisen jo Veikkauksen sivuilta poistuneet kirjoitukseni. Uusimman blogini löydät aina osoitteesta http://bit.ly/RamunMatkassa.
Kymmenen peliä takana. Viisi kotona ja viisi vieraissa. Vain kaksi voittoa ja kuusi pistettä joukkueella. Alku on ollut yhdellä sanalla kuvailtuna huono. Onneksi on vielä 50 peliä jäljellä. Suunnan on kuitenkin muututtava nopeasti jo seuraavissa neljässä kotiottelussa, jotta muut joukkueet eivät karkaa liian kauaksi. Tavoitteemme on edelleen playoffeissa ja siitä pidämme kiinni. Tämä olisi väärä hetki luovuttaa, jos oikeaa hetkeä siihen koskaan onkaan urheilussa.
Viiden pelin vieraskiertue on nyt takana ja vain lento Habarovskiin on jäljellä. Laitan musiikin soimaan. Tällä kertaa taidan luottaa kuninkaaseen, Michael Jacksoniin. Viereisillä penkkiriveillä istuu Ushenin kaksoset Vladislav ja Vyacheslav. Heitä on vaikea erottaa toisistaan. Kentällä erotan pelinumeroista. Toinen pelaa sentterinä ja toinen ketjun laidassa. Näppäriä rightin puolen kavereita. Ketjun kolmas on Oleg Li. Hän pelaa jotain peliä tabletillaan. Siirrän läppärin hetkeksi sivuun. On vielä kahdeksan tuntia aikaa kirjoittaa, joten ei ole kiirettä. Annetaan ajatuksenkin lentää ja otetaan läppäri takaisin Novosibirskin välilaskun jälkeen ja toivotaan, että erään pelaajan koira lopettaa siihen mennessä haukkumisen.
Reissumme viisi kaupunkia olivat hyvin erilaisia. Magnitogorsk lienee Venäjän saastuneimpia kaupunkeja, jonka tehtaat jauhavat ”ruplia”. Aina kun savu nousee terästehtaan piipusta niin tietää, että raha vaihtaa taas kohta omistajaa. Kaupungin suuri ylpeys Metallurg Magnitogorsk on hallitseva mestari. Hävisimme ottelun 4-1 ja tein ainoan maalimme, joka oli samalla ensimmäinen maalini KHL:n runkosarjassa. Aiemmin olin kolmesti onnistunut playoffeissa SKA:n paidassa. Yläfemmat pääsin heittämään itselleni hyvin tutun Oskar Osalan kanssa, joka on samaa 1987 syntyneiden ikäluokkaa kanssani. Osku pelaa jo neljättä kauttaan Magnitogorskissa ja on voittanut tänä aikana kahdesti myös Gagarin Cupin, joka on KHL:n mestarin palkinto. Se jonka itsekin haluan vielä voittaa urallani.
Eteläinen olympiakaupunki Sotshi on kuin Venäjän Miami. Aurinkoa ja rantaa riittää. Siinä ohessa käytiin pelaamassa myös lätkämatsi, joka oli meidän kauden heikoin tähän asti. Hävisimme 7-2 eikä jäänyt epäselvää kumpi joukkueista oli parempi. Tästä ei jäänyt lapsenlapsille muuta kerrottavaa kuin loistohotelli uima-altaineen ja notkuvine aamiaispöytineen.
Rumahkosta tappiosta sisuuntuneena matkasimme Torpedon vieraaksi Nizhniy Novgoridiin muutaman sata kilsaa Moskovasta itään. Kaupunki on yli miljoonalla asukkaallaan Venäjän viidenneksi suurin. Kaupungilla ei ole sen kummempia hienouksia tarjota. Ottelussa pääsimme tiiviisti puolustamalla jatkoajalle 0-0 tasatilanteessa ja lopulta tein voittomaalimme. Fiilis koko joukkueessa oli hetken aikaa helpottunut. Tätä oli kaivattu.
Neljäs pelimme Moskovassa Spartakia vastaan oli osin edellisen pelin toistoa sillä erotuksella, että Spartak onnistui ensimmäisessä erässä tekemään yhden maalin ja voitti ottelun 1-0. Agenttini Igor Larionov oli katsomassa ottelua. Sain tsempit ja muutamat tipsit pelin jälkeen. Vinkit häneltä kuuntelen aina herkällä korvalla, koska kyseessä on kuitenkin yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä jääkiekkoilijoista maailmassa.
Moskovan hienossa hotellissa emme saaneet viettää kuitenkaan kuin yhden yön, sillä lähdimme heti pelin jälkeen itään päin kohti ränsistynyttä teollisuuskaupunki Nizhnekamskia. Viimeinen reissumme ottelu Neftehimik Nizhnekamskia vastaan päättyi 1-1 varsinaisella peliajalla ja lopulta hävisimme rankkarit. Pelin jälkeen juteltavaa riitti Neftehimikin Tomi Sallisen ja Ville Kolppasen kanssa.
KHL:n kaupungit ovat hyvin erilaisia kuten myös lentokentät, hotellit ja jäähallit. On laidasta laitaan olosuhteita ja maisemia. Pääsääntöisesti olosuhteet ovat kuitenkin hyviä. Hotellit ovat jopa parempia, kuin mihin Suomessa olen tottunut ellei lasketa muutamaa kaupunkia, jossa ei ole tarjolla hyvää hotellia, kuten tämän reissumme viimeinen kaupunki Nizhnekamsk. Ruoka on pääsääntöisesti laadukasta ja ravitsevaa. Itselläni ei ole ollut mitään vaikeuksia näiden edellä mainittujen asioiden kanssa. Jos jokin pieni asia on joskus hassusti niin siitäkin selviää kun on muistanut ottaa huumorin mukaan matkaan.
Matkassamme kulkee iso ryhmä. Noin viisi kentällistä pelaajia, kolme valmentajaa, fysiikkavalmentaja, videovalmentaja, kaksi joukkueenjohtajaa/tulkkia, kaksi lääkäriä, kolme hierojaa, huoltaja ja mediavastaava. Tämän lisäksi yleensä ainakin yksi urheilujohdosta. Apu on siis tarvittaessa lähellä milloin mihinkin asiaan. Reissutkin menee sutjakkaasti kun huoltoryhmä vie varusteet hallilta kentälle ja kentältä hallille kuivumaan ja pelaajat matkaavat vain siviilikassin kanssa suorinta tietä koneeseen ja hotellille.
Vaikka ruokailu on toiminutkin hyvin niin ero Suomeen tulee siinä, että täällä yleensä syödään vain aamupala, lounas ja illallinen. Varsinaiset välipalat ja iltapalat eivät kuulu ohjelmaan. Ennen peliä toki välipalana toimii useilla suklaa ja keksit. Pelin jälkeen on aina pizzat kopissa ennen varsinaista illallista. Suomessa nämä tavat varmasti kummastuttaa, mutta täällä se on ihan normaalia. Mutta mitä muuta eroa kulttuureissamme ja tavoissamme on liittyen jääkiekkoon? Entä muuhun elämään? Siitä lisää noin viikon päästä.
Lentokilsoja on juuri nyt takana noin 38 750 kilometriä.
