Tseljabinskiin kelloa piti siirtää vain viisi tuntia eli nyt ollaan vain kolmen tunnin päässä Suomesta, joten jopa linnanjuhlien seuraaminen suorana onnistui. Siellä oli paljon hienoja urheilijoita paikalla. Oma suosikkini luonnollisesti pyöräilyihmisenä oli pariskunta Lotta Lepistö ja Joonas Henttala. Urheilun ulkopuolelta on mainittava vuoden vapaaehtoinen Brother Christmas, joka oli kutsunsa todella ansainnut.
Tämän vuoden itsenäisyyspäiväni oli varmasti elämäni pisin, sillä se kesti yhteensä 29 tuntia aikaeron takia. Iso osa vuorokaudesta kului jälleen lentokoneessa.
Ennen vierasreissua meillä oli kolmen kotipelin viikko. Pelasimme KHL:n suurjoukkueita Moskovan TsSKA:ta ja Pietarin SKA:ta vastaan. Hävisimme molemmat ottelut niukasti 1–2. Viimeisestä ottelusta Severstal Tserepovetsia vastaan nappasimme 4–2 voiton.
Viime viikon kanssani Habarovskissa vietti veljeni ja äitini. Veljeni täytti 26 vuotta sunnuntaina 4.12 ja itselläni tulee muuten vuosia täyteen perjantaina 9.12. Uusi ikälukemani on 29, joten kohdallani voitaneen puhua jo kokeneesta jääkiekkoilijasta. 25 vuotta luistimilla ja ammattilaisuraa takana jo melkein 11 vuotta. Paljon on nähty ja koettu, mutta ehkä tämä kulunut kausi on tuonut nyt jo enemmän uusia kokemuksia kuin mikään aiempi yksittäinen kauteni. Sitähän lähdin myös osittain hakemaankin. On kiva sitten muistella uran jälkeen näitäkin juttuja syvemmin ja kertoa jälkipolville tarinaa.
Amurintiikerit luonnossa
Lähdimme viime kesänä Kuuselan ja Metsolan kanssa Korkeasaaren amurintiikereiden pentujen kummeiksi, jotka syntyivät viime keväänä Korkeasaaressa. Kolme tyttöpentua saivat nimikseen Iris, Ina ja Isla.
Tarkoituksena on tehdä suojelutyötä uhanalaiselle eläinlajille, jota on luonnossa jäljellä enää noin 500 kappaletta. Kaikki luonnossa elävät amurintiikerit ovat Amurin alueella lähellä Habarovskia. Lähimmät yksilöt noin 200 kilometrin päässä kaupungista, jossa itsekin asun. Seuramme logo muodostuu tiikerin päästä ja tiikerimaskottimme peleissä on saanut nimensä Habarovskin eläintarhan urostiikeri Barkhatin mukaan. Suojelutyö on siis tärkeä teema meidän seurassa.
Kävin viime viikolla moikkaamassa Barkhatia ja naarastiikeri Rigmaa Habarovskin eläintarhassa. Eläintarha oli kovin pieni ja eläimillä oli paljon vähemmän tilaa kuin Korkeasaaressa. Tämä teki mieleni hiukan surulliseksi ja kaikesta näki, että eläintarhalla ei ollut taloudellinen tilanne myöskään paras mahdollinen. Kuitenkin henkilökunta piti eläimistä niin hyvää huolta kuin pienillä resursseillaan pystyivät. Näin myös amurinleopardeja, joilla on lajina vielä heikompi tilanne. Tällä hetkellä luonnossa elää enää noin 60 yksilöä. Tilanne on siis jo kriittinen. Sain eläintarhalta mukaani erilaisia kuvia tiikereistä ja henkilökunta oli kovin mielissään käynnistäni. Teimme videon seuran sivuille, joka tuo näkyvyyttä ja toivottavasti eläintarhalle lisää kävijöitä, joka taas tuo lisää resursseja.
Aion varmasti mennä uudestaan moikkaamaan Barkhatia ja Rigmaa tällä kaudella. Ensi keväänä ja kesänä sitten viimeistään käyn moikkaamassa myös kummityttöjämme Korkeasaaressa, jossa on tällä hetkellä siis peräti viisi amurintiikeriä, sillä myös pentujen vanhemmat ovat siellä edelleen. En ole koskaan ollut mikään varsinainen eläinihminen, mutta tämän projektin myötä olen huomannut, että semmoiseksikin voi näköjään kasvaa. Hyvä mieli tulee pienistäkin jutuista, kun vaan tekee asioita. Hyviä sellaisia.
Ylpeydellä kannan Amur Habarovskin tiikerilogoa paidassani pelaten pitkin Venäjää. Pelaamisessamme on siis jokin muukin merkitys kuin vain ja ainoastaan jääkiekko-otteluiden voittaminen. Kysymys on myös uhanalaisen lajin elämästä.
Suomi täytti juuri 99 vuotta. Itselleni tuli täyteen 99 000 kilometriä lentämistä tähän kauteen. Ihan pian siis menee sadan tuhannen raja rikki.
